Arjessa voimme ja joudumme tekemään paljon valintoja. Valintojen kohdalla punnitsemme vaihtoehtoja, henkisen valuutan vaihtoehtoiskustannuksia. Mikä on kannattavaa, mihin suuntaan haluan valinnan minua vievän? Osa valinnoista koskettavat myös muita ihmisiä, jolloin valintaa ei voi tehdä ainoastaan omien toiveiden pohjalta. Valintoja on kuitenkin tehtävä ja tekemiään valintoja on hyvä oppia tiedostamaan. Rutiininomaiset, reaktiiviset valinnat saattavat viedä suuntaan, johon ei toivoisi joutuvan. Siksi tietoisuus omista tekemisistä ja valinnoista on kannattavaa, koska silloin vaikutusvalta omaan arkeen vahvistuu. Listaan tähän muutamia esimerkkejä valinnoista, joita olen itse miettinyt viime vuosien aikana. Ne ovat asioita, jotka vaikuttavat hyvinvointiini tekemieni valintojen kautta. Offline-tila Harvoin joudun mainoksen uhriksi, mutta If vakuutusyhtiön mainos kolahti. Mainoksessa julkisuuden henkilöt kertoivat offline-tilaan siirtymisestä päivittäin klo 22 lähtien. Tämä vaikutti minuun ja sai miettimään omaa[…]