#hyvinvointiajuosten 2019

#hyvinvointiajuosten -kampanja 2019 #hyvinvointiajuosten -kampanja on nyt kolmantena vuotena liikkeelle laitettu hyväntekeväisyyskeräys, jonka varat ohjataan Pesäpuu Ry:n toimintaan. Pesäpuu Ry työskentelee lasten ja heidän läheistensä hyvinvoinnin parantamiseksi lastensuojelussa. Keräys kestää vuonna 2019 aina elokuun loppuun saakka. Mukaan #hyvinvointiajuosten -hyväntekeväisyyskeräykseen pääsee kaikki halukkaat. Ainoa toive on, että kerätyt varat perustuvat omin jaloin tai jonkun muun jaloin juostuihin tai käveltyihin kilometreihin. Ylläpitämällä omaa hyvinvointiasi, voit auttaa samalla niitä, joilla ei siihen ole samaa mahdollisuutta. Mukaan voi osallistua vaikka kertaluonteisen lenkin muodossa tai lähteä kerryttämään kilometrejä pidemmällä aikavälillä. Osallistujat voivat myös haastaa mahdollisia sponsoreita, esimerkiksi yrityksiä, lahjoittamaan tietyn summan osallistujan kerryttämien kilometrien mukaan. Osallistuminen #hyvinvointiajuosten -kampanjaan Osallistuminen on helppoa, juokse ja lahjoita! Lahjoittaja voi olla yksityinen henkilö, yhdistys tai yritys. Kerrytä varoja lahjoitusta varten juoksemalla tai pohjaa[…]