Hyvinvointivaikuttajat.fi tekee hyväntekeväisyyskeräyksen, jonka varat ohjataan Sylva Ry:n toimintaan kultanauha -keräyksenä. Sylva Ry auttaa Suomen syöpäsairaita lapsia ja nuoria sekä heidän perheitään. Hyvinvointia juosten -hyväntekeväisyyskeräys alkaa nyt toisen kerran Lasten syövän päivänä 15.2.2018 ja kestää puolivuotta aina 14.8.2018 saakka.

Mukaan hyvinvointia juosten -hyväntekeväisyyskeräykseen pääsee kaikki halukkaat. Ainoa toive on, että kerätyt varat perustuvat omin jaloin tai jonkun muun jaloin juostuihin kilometreihin. Mukaan voi osallistua vaikka kertaluonteisen lenkin muodossa tai lähteä kerryttämään kilometrejä pidemmällä aikavälillä.

Allekirjoittanut on saanut Kumura Oy:ltä sitoumuksen lahjoitukseen, jota kerrytän 0,25c/juoksemani kilometri keräyksen aikana. Lisäksi järjestämme huhtikuussa juoksutapahtuman Muuramessa yhteistyössä Alive training & therapy Oy:n kanssa osana Hyvinvointia juosten -keräystä.

Osallistuminen

Osallistuminen on helppoa, juokse ja lahjoita! Kerrytä varoja lahjoitusta varten juoksemalla tai pohjaa oma lahjoituksesi jonkun toisen juoksemiin kilometreihin. Lahjoitus tehdään osallistujien omasta toimesta osoitteessa oma.sylva.fi/kultanauha/16-641. Lahjoitusta tehdessäsi voit kertoa kuinka monta kilometriä on varojen eteen juostu.

Toivon, että ilmoittaudut mukaan keräykseen sähköpostitse (osoite alla). Näin tiedämme kuinka moni ottaa osaa keräykseen. Ilmoittautumisen yhteydessä voit kertoa seuraavat tiedot:

  • Kuka lahjoittaa varat (yksityinen henkilö tai yritys tai tiimi)
  • Kuka juoksee eli kenen tai keiden juoksukilometreistä varat koostuvat ja miten (esimerkiksi 10c/km tai 10e/50km)
  • Saako lahjoittajan tiedot julkaista hyvinvointivaikuttajat.fi -sivustolla hyvinvointia juosten -juttusarjassa. Jos lupaa ei anneta, tulee kirjaus blogiin nimellä ”nimetön lahjoittaja”.

Lähde mukaan keräykseen juoksemalla itsellesi ja toisille hyvinvointia! Lahjoituksesi on tärkeä juoksit sitten yhden tai tuhat kilometriä.

Ilmoittaudu mukaan sähköpostitse:

 

Lue myös: Hyvinvointia juosten -hyväntekeväisyyskeräys kerrytti 322 euroa

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *