Lähdin tänään uusiin maisemiin toivoen löytäväni antoisia uusia polkuja kuljettavaksi. Tiesin mistä lenkin kiertävä metsäpolku alkaa, mutta muutoin polku oli minulle entuudestaan tuntematon. Tavoitteena oli kevyt, mutta kestoltaan pitkä juoksulenkki.

Astuin polulle, tai ilmeisesti hieman sen viereen, koska upposin nivusia myöten lumeen. Hyvä alku. Hymy levisi kasvoille, tätä tämä välillä on, ei muuta kuin pystyyn ja eteenpäin. Jatkoin matkaa asetellen askeleitani hieman tarkemmin polun kaltaiselle uralle.

Sää oli kirkas auringon porottaessa talvista tunnelmaansa ja kinosten päällä oleva lumi oli puuterimaista pakkaslunta. Olosuhteet olivat jälleen kunnossa. Oma olotila tosin oli hieman uupunut, olihan takana raskaaksi merkattu viikko liikunnan saralla. Eli viikolla tehdyt voima- , juoksu-, sisäpyöräily ja kuntojumppa-treenit painoivat sopivasti kehossa.

Polku kulki sekametsän pimennossa. Puut varjostivat polkua, mutta puiden latvat hohtivat auringonpaisteessa. Näky oli maaginen. Suomen luonnolla on minulle paljon annettavaa ja olen erittäin onnellinen jokaisesta mahdollisuudesta, jotka voin luonnossa viettää.

Kuljin polkua pitkin pieniä kumpareita ylös ja alas kivuten, kunnes polku ristesi latu-uran kanssa. Huomioni kiinnittyi samaiseen risteämään pysähtyneisiin hiuhtäjiin ja humpsahdin jälleen nivusiani myöten lumeen. Olin tehnyt taas harha-askeleen tampatulta polulta. Hiihtäjiä huvitti, ja hieman itseänikin.

Jatkettuani matkaa latu-uran toiselle puolelle, polun pohja muuttui pehmeäksi. Eteneminen oli aiempaa haastavampaa, mutta matka tyssäsi vasta kun olin uponnut syvälle lumeen vielä neljästi. Tarkoitus oli tehdä kevyt lenkki, joten syvässä lumessa rämpimiseen ei tällä erää kannattanut panostaa. Käännyin ja juoksin jo kertaalleen tallaamaani polkua takaisin lähtöpisteeseen.

Jatkoin matkaa toisaalle ja jonkun aikaa eksyiltyäni päädyin tutun lammen rantaan. Lammen jäällä oli mönkijän jäljet, jotka muistuttivat lumipeitteen alla olevasta vesikerroksesta jään päällä. Mönkijän jäljet olivat kuitenkin jäätyneet ja kestivät painoani. Päätin juosta jälkiä pitkin lammen toiselle puolelle. Pitkälle en päässyt, kun jo kompuroin ja horjahdin eteenpäin. Otin käsillä vastaan, mutta epäonnekseni toinen käsistäni osui uran sivuun ja upposi pinnassa olevan jääkerroksen läpi veteen rannetta myöten. Ja kun en saanut kädelläni pysäytettyä liikettä kohti maata, kolautin toisen polveni mönkijän jäiseen uraan. Polven kolhiintuminen ei olisi matkaani pysäyttänyt, mutta hanskan kastuttua täysin, matkaa ei voinut enää jatkaa. Kannoin jäästä koppuraista hanskaa loppumatkan paljaassa kädessäni. Onneksi juostessa oli muutoin lämmin, eikä sormia paleltanut.

Aina ei reitti- tai muut suunnitelmat toteudu. Se tekee asioista mielenkiintoisia. Spontaanit tai olosuhteiden märäämät muutokset saattavat johtaa paikkoihin ja tilanteisiin joista voi oppia uusia asioita. Seikkailu kannattaa ja pitää mielen virkeänä.

Tämän reissun pituudeksi tuli 5,3 km ja nousumetrejä matkalta kertyi 111. Lenkki oli osaltani järjestyksessään toinen tämän vuoden Hyvinvointia juosten -keräykseen. Keräyksen tiimoilta kerryttämäni kilometrit tähän mennessä ovat yhteensä 20,3 km. Lähde Sinäkin mukaan keräykseen!

#Hyvinvointiajuosten

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *