Arjessa voimme ja joudumme tekemään paljon valintoja. Valintojen kohdalla punnitsemme vaihtoehtoja, henkisen valuutan vaihtoehtoiskustannuksia. Mikä on kannattavaa, mihin suuntaan haluan valinnan minua vievän? Osa valinnoista koskettavat myös muita ihmisiä, jolloin valintaa ei voi tehdä ainoastaan omien toiveiden pohjalta. Valintoja on kuitenkin tehtävä ja tekemiään valintoja on hyvä oppia tiedostamaan. Rutiininomaiset, reaktiiviset valinnat saattavat viedä suuntaan, johon ei toivoisi joutuvan. Siksi tietoisuus omista tekemisistä ja valinnoista on kannattavaa, koska silloin vaikutusvalta omaan arkeen vahvistuu.

Listaan tähän muutamia esimerkkejä valinnoista, joita olen itse miettinyt viime vuosien aikana. Ne ovat asioita, jotka vaikuttavat hyvinvointiini tekemieni valintojen kautta.

Offline-tila

Harvoin joudun mainoksen uhriksi, mutta If vakuutusyhtiön mainos kolahti. Mainoksessa julkisuuden henkilöt kertoivat offline-tilaan siirtymisestä päivittäin klo 22 lähtien. Tämä vaikutti minuun ja sai miettimään omaa käyttäytymistäni ja eri laitteiden käytön johdannaisvaikutuksia hyvinvointiini. Päädyimme puolisoni kanssa meille sopivaan ratkaisuun. Jätämme puhelimet keittiön pöydälle yöksi latautumaan. Ennen puhelimet kulkeutuivat yöpöydälle, jolloin some houkutteli turhaan selailuun rauhoittumisen ja nukkumisen sijaan. Tällä pienellä valinnalla on ollut selvät vaikutukset meidän molempien hyvinvointiin. Nukahdamme nopeammin ja unenlaatu on selvästi parantunut.

Oma suhtautuminen

Miten suhtaudut asioihin? Murehditko tai stressaatko turhaan asioita? Viekö hartioita painavat ajatukset huomiosi arjen hyvistä puolista? Mietitkö mitä kesälomalla jäi tekemättä sen sijaan, että iloitsisit asioista joita sait ja pääsit tekemään?

Haastattelemani Sarita Rajala koki lapsen sairauden jälkeen, että heidän perheessään perusarki koetaan erittäin tervetulleeksi. Pieniä perusarjen pyörittämiseen liittyviä tylsiä asioita ei Rajaloiden perheessä saanut tehdä moneen vuoteen. “Olemme kiitollisia siitä, että pääsemme kauppaan ja voimme valittaa turhasta.” Asioihin voi siis suhtautua monella tapaa.

Kirjaa mieltäsi painavat asiat ylös ja mieti miten voit kuhunkin asiaan vaikuttaa. Jos jonkin asian parantamiseen ei ole keinoja, tiedosta se ja jätä asia taka-alalle. Keskity asioihin joihin voit vaikuttaa. Tee toimintasuunnitelma, jolloin asia ei paina enää mieltä ja voit keskittyä sen hetken oleellisiin asioihin arjessa.

Kodin järjestys

Kun tavaroille on paikka, joihin ne voi käytön jälkeen palauttaa, pysyy koti paremmin järjestyksessä ja on tilaa hengittää. Tämä on kohdallani selkeä arkiseen hyvinvointiin liittyvä asia. Olen myös opetellut neutraaliin suhtautumiseen tilanteessa, jossa tavarat löytyvät vääriltä paikoiltaan perheenjäsenten toimesta.

Neljän seinän kirous

Arkinen hyvinvointini paranee, kun lähden välillä pois kotoa. Ulkoilma, sosiaaliset tilanteet, liikunta ja perheen kanssa touhuaminen ovat asioita, jotka tuulettavat pääkoppaani. Neljän seinän sisällä omat ajatukseni junnaavat samaa rataa ja olo nuivettuu. Kun antaa aivoille vaihtelevia ärsykkeitä ja raikkaita tuoreita ajatuksia, nousee mieliala kohisten.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *